Independent Trucks Ateenassa

Euroopan johtavan skeittilehden, loistavan FREE Magin some paljasti muutama päivä sitten uuden lehden tulleen juuri painosta. Uutinen ilahdutti henkilökohtaisesti kahdesta syystä: ensinnä, tiesin lehteen tulevan ystäväni Joel Juuson haastattelun ja toisekseen lehdessä tulisi olemaan juttu Independent Trucksin taannoisesta Ateenan-reissusta, jolla olin mukana.
Koska FREE Magissa on todennäköisesti keskitytty todellisiin skeittikuviin ja siinä mielessä vakavammin otettavaan meininkiin ja vieläpä englanniksi, ajattelin kirjoittaa lyhyesti reissusta ja ennen kaikkea julkaista muutamia kuvia, joita ei FREE Magissa taatusti ole nähtävillä (koska otin ne itse puhelimella, hehee).
Lyhyesti reissun ajatuksena oli siis kiertää Ateenaa eli Kreikan pääkaupunkia, joka tunnetaan demokratian keksimisestä, antiikin meiningeistä, kuten Sokrateksesta ja lukuisista muista pitkäpartaisista filosofeista, matemaatikoista ja muista tiedemiehistä sekä tietenkin loistavista skedespoteista. Kaupunkia, kuten koko Kreikkaa, on koeteltu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana monella tapaa: on ollut pankkikriisiä, pakolaiskriisiä sekä Olympialaisia vuonna 2004, jotka tulivat lopulta kreikkalaisille veronmaksajille kalliiksi (kuten kaikki suuret urheilukisat tänä päivänä, valitettavasti). Joka tapauksessa Ateena on mahtava kaupunki – aurinkoinen keli yhdistettynä halpaan elintasoon ja monipuoliseen urbaaniin ympäristöön takaa sen, että yleensä suhteellisen tyhjätaskuiset skeittarit viihtyvät kaupungissa mukavasti. Päivän ruokailut hoitaa helposti alle kympillä vielä nykyäänkin, vaikka hintataso on kenties takavuosista noussutkin. Parilla eurolla saa täyttävän gyroksen ja kyytipojaksi sihijuoma parillakymmenellä sentillä ja eikun spoteille.
Independent Trucks on todennäköisesti tätä lukeville tuttu brändi, mutta jos ei ole, niin mainittakoon se vielä kerran: kyseessä on perinteisin skeittitrukkivalmistaja. Indyn euroskedeejistä mestoilla oli allekirjoittaneen lisäksi Tommi Björk, Eniz Fazliov, Ulph Andersson, Jake Collins sekä paikallinen oppaamme Thanos Panou. FREE Magista Kreikkaan oli lentänyt Sam Ashley ja Britanniasta oli lisäksi kaksi videokuvaajaa. Pähkinänkuoressa reissu meni näin: ajeltiin autolla spoteille, skeitattiin, kuvattiin, hortoiltiin kaupungilla spottien perässä ja lopuksi illalla syötiin kolme tuntia ravintolassa yhden pitkän pöydän ääressä ja nautittiin erinomaisesta kreikkalaisesta ruoasta Indyn piikkiin. Kiitos reissusta Independent Trucks, Shiner Distribution ja kaikki mestoilla olleet! Ride the best, fuck the rest!
-Nikke

TOMMI BJÖRK / BS TAILSLIDE WITH STYYYLE!

ATEENAN VUODEN 2004 KESÄOLYMPIALAISIIN RAKENNETTU OLYMPIASTADION YMPÄRISTÖINEEN ON VAIKUTTAVA MESTA JA SPOTTEJAKIN PIISAA. JOSSAIN MÄÄRIN MILJÖÖ ON TOKI MYÖS SURULLINEN, SILLÄ ISO OSA ALUEESTA ON TÄYSIN AUTIOTA JA VALTAVAT RAKENNUKSET RÄNSISTYVÄT RESURSSIEN PUUTTEESSA.

KÄSKIN TOMMIN MENNÄ KISKAN LIPAN ALLE JA TOMMI MENI. TODELLISET TURISTIT MESTOILLA.

JOKAINEN ILTA PÄÄTTYI ILLALLISEEN, JOHON VIERÄHTI AINA VÄHINTÄÄN KOLME TUNTIA, JOSKUS YLIKIN. KREIKKALAINEN RUOKA ON MAINEENSA VEROISTA, TAI SITTEN MEILLÄ KÄVI VAIN HYVÄÄ TUURIA. VEIKKAAN ENSIMMÄISTÄ.

ATEENAN KUULUISA “SPRINTER”- PATSAS. TAKSIKUSKI KERTOI, ETTÄ TALOUSKRIISIN SUURIMPIEN LEVOTTOMUUKSIEN AIKAAN VALTAVA PATSAS OLI SIIRRETTY NYKYISELLE PAIKALLEEN POIS KESKUSTASTA, ETTEI MIELENOSOITTAJAT RIKKOISI LASISTA VEISTOSTA. HURJIA NUO KREIKKALAISET.

PAIKALLINEN OPPAAMME, ANTIZILLA, VANSILLA JA INDEPENDENTILLÄKIN VETÄVÄ THANOS PANOU OLI HYVÄ HOUSTI, JOKA NÄYTTI NIIN SKEITTI- KUIN RUOKASPOTITKIN KOKO REISSUN AJAN. LISÄKSI THANOS OLI SUUREKSI AVUKSI HÄÄTÖTILANTEISSA, KUN PITI RUINATA MUUTAMA LISÄYRITYS VARTIJOILTA. VÄHEMMÄN YLLÄTTÄEN MUU REISSUPORUKKA EI NIMITTÄIN OSANNUT KREIKKAA. LIPSLIDE OLYMPIASTADIONIN HOLLEILLA.

THANKS GUYS, INDEPENDENT TRUCKS, SHINER DISTRIBUTION & THANOS PANOU!

Ponke's