Ponke’s Kevätkiertue 2019

 

Alussa oli kevättalvi, pakkanen ja ihmisen kaipuu skeittauksen pariin.

Talvi on suomalaiselle skeittarille raadollista aikaa. Pakkanen paukkuu, skeittihallit tursuavat väenpaljoudesta, niveliä kolottaa ja kaiken lisäksi pimeys tuntuu nielaisseen valon ikuisiksi ajoiksi. Keskitalvella skeittarille kevät, kesästä puhumattakaan, on niin kaukainen ajatus, että sitä ei edes rohkene ajatella.

Wilson / FS Nose /Hämeenlinna

Kevättalvella 2019 olimme pakotettuja ajattelemaan kevättä, sillä halusimme juhlistaa uutta Ponke’sin vaatemallistoa ja käydä keväällä kuvausreissulla jossakin. Ainoa kriteeri reissulle oli se, että kohteessa pitäisi pystyä skeittaamaan ja kuvaamaan. Suomalainen skeittari ei vaadi liikaa.

Kevätkiertueen, jonka olimme valinneet reissun työnimeksi, ensimmäisissä suunnitelmissa oli tähdätä Berliiniin tai johonkin muuhun Keski-Euroopan mahtavista metropoleista. Pakkasöinä sängyissämme pyöriessämme näimme suurkaupungeista kultareunaisia haavekuvia: kuvissa hengailimme täydellisillä skeittispoteilla, söimme naurettavan halpoja dönerkebabeja ja nauroimme toistemme huonoille vitseille – elimme siis unelmaa. Näissä kuvissa paistoi aurinko, tuoksui suuri maailma ja elämä oli ihanaa.

Kevään edetessä huomasimme, että reissuun suunniteltu porukka oli kiireistä ihmistyyppiä tai muuten elämänvaiheessa, jossa ylimääräinen aika oli tuntematon käsite. Yhdellä oli ylioppilaskirjoitukset pahimmoilleen
kesken, toinen paiski freelancerina töitä henkensä edestä, kolmas mursi nilkkansa ja allekirjoittaneella sekä Wilsonilla oli hoidettavana perheen ja koiran lisäksi ansiotyön arkiset velvoitteet. Avainsana retken suunnittelussa
oli siis “yhteensovittaminen” tai oikeastaan “yhteensovittamisen mahdottomuus”. Melko nopeasti ymmärsimme, että keskelle elämiemme kenties kiireisintä kevättä ajoitettu viikon humputtelureissu Berliiniin oli yhtä mahdoton yhtälö kuin klassinen 1+1=1. Mikä neuvoksi?

Aikamme orastavassa pattitilanteessa jahkailtuamme päätimme Wilsonin kanssa ehdottaa tiimille ja kuvaajiksi lupautuneille Judelle ja Antille asuntoautoretkeä Baltiaan, Pohjois-Euroopan skeittauksellisesti kenties neitseellisimpään kolkkaan. Ajatuksena oli a) säästää aikaa suuntaamalla lähiseuduille ja b) kokea nimenomaan matkan tekemisen riemua suoraan kohteeseen lentämisen sijaan. Retkikunnassa idea Liettuan koskemattomista lähiöistä ja latvialaisten frendiemme kanssa
skeittaamisesta tuntui ihanalta, mutta jälleen kerran huomasimme elämän rajallisuuden.

Matias Porkka ja vaatteidenvaihto / Seinäjoki

Pääsiäinen, ortodoksien suurin juhlapyhä ja luterilaisen kirkkommekin keskuudessa toiseksi suurin päivä vuodesta, sattui tietysti keskelle suunniteltua reissuamme. Eikä siinä mitään, Matias ja Herkko voisivat hyvin virpoa myös Riikassa, mutta Wilson oli sopinut jo edelliskesänä sukulaisten kyläilyt pääsiäisaterioineen päivineen. Ymmärsimme keskustelematta, että ylösnousemuksen juhlan kunniaksi laitettu lampaanviulu veti pitemmän korren skeittireissusta. Kalkkiviivoilla
jouduimme vielä kerran muuttamaan suunnitelmia, mutta retken runko oli löytynyt Baltiasta. Aikaa säästääksemme tekisimme asuntoautoretken, mutta Baltian sijaan se suuntautuisi koti-Suomeen. Idea oli kaikessa yksinkertaisuudessaan fantastinen ja porukan helpotus matkan vihdoin varmistuttua käsinkosketeltava. Tämä on kertomus Ponke’sin tiimin keväisestä matkasta halki talviuniltaan heräilevän Suomen.

Asuntoautoilusta

Kilpikonna, etana, minä. Kurvaillessani hakemaan kaikkia reissuun lähtijöitä ympäri Helsinkiä ja Vantaata, viihdytin itseäni vertailemalla allekirjoittanutta muihin eläinkunnan lajeihin, jotka kantavat kotiaan mukanaan. Tosin siinä missä kilpikonna raahaa kovaa kuortaan raskaasti omilla hitailla jaloillaan, minun kotiani kantaa sadan kilometrin tuntivauhdilla hevosvoimien täyttämä polttomoottori sekä neljä isoa kumirengasta. Asuntoauto, pyörien päällä liikkuva khämbälä, on
mielestäni mainio keksintö ja samaan lopputulokseen tulivat reissun edetessä myös matkaseuralaiseni.

“Mä en oo koskaan nukkunut näin hyvin, mä haluun tällasen mun huoneeseen” totesi autostamme tiimimme kuopus, 17-vuotias Herkko Karjalainen. Mitäpä siihen lisäämään – asuntoautossa viihtyy juniorit ja seniorit, joita vastaantulleista asuntoautoista meitä tervehtineet karavaanarit sataprosenttisesti olivatkin.

 

Herkko ja Matias / Tampere

Wilson / Wallride Nollie Shuvit / Tampere

Kavereiden kanssa saunomisesta

Ulkomaalaisten ystävieni (ruotsalaiset ja tanskalaiset poislukien) on joskus vaikea ymmärtää, mikä suomalaisia kiehtoo samaa sukupuolta olevien ihmisten kanssa alasti kuumassa huoneessa hikoileminen ja ähkiminen. Saunominen, etenkin hyvien ystävien kanssa on yksinkertaisesti parasta ajanvietettä. Hikoillaan, märät reidet osuvat toisiinsa, lisää löylyä, irvistelyä, kylmät väreet kun löyly iskee nurkassa istuvaan niskaan, saunajuomat kesäillassa ja niin edelleen. Joitain asioita on vaikea selittää, ne pitää kokea.

Tampereella vietimme pari päivää ystävämme Arsi Kevan vieraana ja skeittipäivien jälkeen saimme kokea vieraanvaraisuutta vailla vertaa: hikisen päivän jälkeen puoliltaöin vieraita varten lämmennyt sauna on kenties suurin suomalaisen miehen toiselle osoittamista rakkauden töistä. Arsi lämmitti saunan kahtena yönä, kierrätti spoteilla ja oli oma, uskomattoman ystävällinen oma itsensä. Kiitos kaikesta Arsi!

Nikke / BS Tail / Hämeenlinna

Wilsonin tarinoista

Seinäjoki on paitsi Wilsonin kotikylä, myös monien surullisten tapahtumien näyttämö – tai siltä se ainakin tuntui kun lähestyimme Pohjanmaan maakuntakeskusta Wilsonin kertoessa toinen toistaan kauheampia tarinoita kotikaupungistaan. Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimän ja kauniin kevätkelin sekä Wilsonin suoltamien tarinoiden välinen kontrasti oli niin raju, että kauniit Pohjanmaan lakeudetkin saivat selkäpiitä karmivat reunukset.

Yksi tarinoista kertoi paikallisen lihanjalostamon epäonnisesta sähkömiehestä, joka oli erään kerran tekemässä sähkötöitä jauhelihamyllyn sisällä, kun kone yhtäkkiä käynnistyi. Kundista tuli kertomuksen mukaan mitäs muutakaan kuin jauhelihaa. Wille ei osannut kertoa päätyikö sähkömiehen maallinen maja ikinä vakuumipakkauksessa kauppojen hyllyille, mutta tarina on ilman sitäkin hyytävä – oli se totta tai tarua.

Toisen tarinan kertoi Wilsonin lisäksi tapaamamme (hieman humaltunut) viljasiilon talonmies. Seinäjoen yksi korkeimmista rakennuksista on valtava, sylinterinmuotoinen betoninen viljasiilo, jonka juurelta löytyvät portaat ja hänkkä ovat skeittareille tuttuja Wilsonin hypättyä portaiden ja kaiteen yli frontti shuvitilla jossakin vanhassa Melodican leffassa. Viljasiilon johtajan poika oli vuosia sitten ollut kesätöissä viljasiilossa ja syystä, joka jäänee ikuiseksi mysteeriksi, kiivennyt erään työvuoron päätteeksi siilon katolle pistooli taskussaan ja päättänyt taipaleensa oman käden ja sadan metrin ilmalennon kautta. Tämä tarina kerrottiin meille siis kahdesta eri suusta – että tervetuloa vaan Seinäjoelle, hilpeyden tyyssijaan.

Jälkimmäisen kertomuksen jälkeen olimme yksimielisiä siitä, että Wilson ei saisi kertoa enää yhtäkään Seinäjokeen liittyvää tarinaa koko reissun aikana. Tehtävä osoittautui miltei välittömästi mahdottomaksi, sillä Wilson on osallistunut kyseisessä kaupungissa asuessaan jos jonkinlaisiin metkuihin ja toimintoihin käytännössä jokaisessa kadunkulmassa, puistossa ja ravintolassa. Onneksi myöhemmät tarinat kulkivat kuitenkin duurissa, kauhutarinoita emme olisi enää kestäneet.

Ponkesboys / Seinäjoki

Skeittareiden ikäerosta

Skeittauksessa parasta on ihmiset, joihin lajin kautta tutustuu. Huomionarvoista skeittauksessa on se, että sitä voi harrastaa yhtä suurella intohimolla niin kymmenvuotias koulutyttö kuin kolmekymppinen perheenisä – skeittaus yhdistää yli sukupuoli- tai ikärajojen. Ponke’sin tiimin nuorimmainen on seitsemäntoistakesäinen Herkko Karjalainen ja vanhin, Ponke’sin kanssa samaa ikäluokkaa oleva kolmekymppinen Wilson Mäkelä. On hauska seurata, kuinka tulenpalavasti molemmat
kundit suhtautuvat skeittaukseen, vaikka lähtökohtaisesti elämäntilanteet ja muu arkitodellisuus onkin varsin erilaiset. Siinä missä Wilson on jo syöttänyt tyttärilleen aamupuurot ja vienyt lapset päiväkotiin, Herkko vasta kirjautuu ulos Fortnitesta ja käy nukkumaan. Mutta kun ollaan skeittaamassa, silloin molemmat ovat skeittareita – ja vain skeittareita. Skeittaus ei todellakaan tunne rajoja.

Matias / FS Wallride / Seinäjoki

Nikke / Varial Heel / Seinäjoki

Wilson / 50-50 / Seinäjoki

Ponke’sin tiimistä

Ponke’sin skedetiimi koostuu kahdeksasta skeittarista, joista tälle reissulle pääsivät lähtemään allekirjoittanut, Wilson Mäkelä, Matias Porkka ja jo mainittu Herkko Karjalainen. Lisäksi porukkaamme kuuluvat Jonne “J-Nor” Nordlund, Kasperi Kropsu, Niilo Nikkanen sekä Benjamin Blom. Ponke’sin tiimi on täynnä niin skedetyyliltään kuin persoonallisuudeltaan erilaisia hahmoja, joiden kanssa ei koskaan ehdi viettämään riittävästi aikaa. On parisuhdetta, duunia, reissuja, koulua ja kaikkea muuta, jotka ajoittain häiritsevät radikaalistikin skeittausta. Juuri siksi tiimin kesken tehtävät reissut ja tourit ovat niin mahtavia kuin ne ovat: reissuilla ehtii oikeasti olemaan rauhassa hyvien tyyppien kanssa, skeitata yhdessä ja hypätä hetkeksi pois liukkaasta ja aina vain vauhdikkaammin pyörivästä oravanpyörästä. Olen ollut Ponke’sin reissuilla eri tiimiläisten kanssa jo vuodesta 2011 eikä mukaan ole mahtunut yhtään huonoa matkaa. Kiitos reissusta tämän kertaiselle porukalle, olipas taas lystiä!

#ponkesboys

Teksti: Nikolai Alin

Kuvat: Justus Hirvi