Ponke’s Schools Out 2020 – Videokisa!

Kouluvuoden loppu häämöttää jo huomenna ja mikäs sen varmempi kesäloman merkki kuin Ponke’s Schools Out-kisat?

Kesäloman kunniaksi järjestettävällä skedekisalla ala- ja yläkoululaisille on pitkät perinteet – kisoja on järjestetty jo vuodesta 2008. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin, kuten muuallakin yhteiskunnassa, poikkeuksellinen. Koronaviruksen johdosta emme halua järjestää kisaa tuttuun tyyliin Ponke’s Parkissa Kaivopuistossa, joten päätimme viedä kisan sinne, minne monet muutkin tapahtumat ovat kuluneen kevään aikana jouduttu viemään: verkkoon.

Vuoden 2020 Ponke’s Schools Out-kisa on historian ensimmäinen videokisa, johon voi osallistua kuvaamalla itsestään minuutin mittaisen skeittivideon Instagramiin. Kisaan osallistuminen on kaikille ala- ja yläkoululaisille avoin ja ilmainen ja siihen voi osallistua mistä päin Suomea tahansa.

Säännöt tulevat tässä:

1. Kuvaa itsestäsi (tai anna kaverin kuvata) enintään 60 sekuntin mittainen video. Voit editoida videon tai liittää vain skedeklipit peräkkäin, tyyli on vapaa.

2. Julkaise video omalla Instagram-tililläsi. Kirjoita kommenttikenttään sarja, johon osallistut: esimerkiksi. “1-3- luokat. Tägää postaukseen myös @ponkestheshop sekä #ponkesschoolsout2020 – näillä tägeillä olet mukana kisassa.

3. Kuvausaikaa on tasan viikko: 30.5.-6.6.2020. Tällä aikavälillä Instagramiin ladatut videot ovat mukana kisassa.

4. Kun videot ovat ladattu, Ponke’sin tiimiläisistä koostuva tuomaristo arvioi videot ja valitsee JOKA SARJASTA KOLME PARASTA VIDEOTA.

5. Palkintojenjako on tiistaina 9.6. jolloin myös julkaistaan joka sarjan kolme parasta videota Ponke’sin Instagramissa. Palkinnot ovat, kuten joka vuosi, HUIKEAT – viime vuonna voittajat pokkasivat esimerkiksi 300€ lahjakortit Ponke’siin, muun muassa, joten osallistuminen todellakin kannattaa!

Kisa on kaikille avoin ja täysin maksuton, joten lämpimästi tervetuloa mukaan kuvaamaan, skedeemään ja nauttimaan kesästä! Ja onnea kaikille kesäloman aloittaville koululaisille – te jos jotkut olette tänä vuonna lomanne ansainneet, joten nauttikaa siitä täysillä!

Ponke's