Turhauttaa, ärsyttää. Suoraan sanottuna, no, jätetään sanomatta.

Viime vuoden alussa olin toiveikas. Koronarokotukset käynnistyivät, pandemian loppuliuku tuntui olevan käsillä. Ei ollutkaan. Tiukat rajoitukset palasivat loppuvuodesta. Loputtomalta tuntunut loppuliuku pysähtyi seinään. Sumu palasi.

Vaikka rajoitukset koskivat ensisijaisesti ravintola-, liikunta- ja tapahtuma-alaa, niillä on valtava psykologinen vaikutus myös meihin muiden alojen yrittäjiin. Kun ihmisiä kehotetaan varovaisuuteen, kaupat hiljenevät.

Lupaavasti alkanut joulumyynti pysähtyi kuin seinään. Tammikuu oli Ponke’sin yli 30-vuotisen historian huonoin kuukausi.

Liiketoimintamme on laskenut pandemian aikana rahtusen alle 30 prosenttia. Se paljon ja myös tuntuu, kun tilanne on jatkunut kohta kaksi vuotta. Niin tuntuva, että kulukuuri on puolittanut henkilöstön ja sulkenut yhden kaupan.

Latu alkaa olla lopussa.

Toisin kuin pandemian alku, sen loppua ei näytetä tv:ssä”

Hallitus tiedotti hiljattain purkavansa rajoituksia helmikuun aikana. Maaliskuun alussa rajoitusten on määrä väistyä. Kauan odotettu loppuliuku vaikuttaisi olevan oikeasti käsillä, mikäli asiantuntija-arvioihin on uskominen.

”Tärkeintä on tautitaakka eli vakavan taudin riski, sairaalahoito ja kuolemat. Ne ovat merkittävästi vähentyneet. Juuri se minusta tarkoittaa pandemian päättymistä”, Maailman terveysjärjestö WHO:n epidemiologi Jussi Sane sanoi hiljattain Helsingin Sanomille.

Tanskasta tuli helmikuun alussa ensimmäinen koronarajoitukset purkanut eurooppalaismaa. Myös Iso-Britannia ja Portugali ovat luopuneet valtaosasta rajoituksista ja siirtyneet kohti normaalia arkea.

Samassa Hesarin artikkelissa viitattiin David Robertsonin ja Peter Doshin joulukuussa julkaisemaan tiedeartikkeliin. Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan pandemiat eivät pääty tartuntojen loppumiseen, vaan siihen, kun pandemian uutisarvo kaikkoaa yleisön, median ja päättäjien silmistä.

”Covid-19-pandemia loppuu, kun kytkemme näytöt pois päältä ja päätämme, että muut asiat ovat jälleen huomiomme arvoisia. Toisin kuin pandemian alku, sen loppua ei näytetä tv:ssä”, tutkijat totesivat.

Kuulostaa järkeenkäyvältä.

Paluu normaaliin ei ole puheita, se on tekoja

Ponke’s ei ole pelkkä skeittikauppa, siitä on tullut elämäntapa. Siksi suhtaudun kauppaan, skeittaukseen ja katumuotiin suurella palolla.

Talvella mieli on ollut maassa, nytkin, mutta kevääseen suhtaudun toiveikkaasti. Täynnä intoa ja optimismia.

Pelkkä rajoitusten purkaminen ei kuitenkaan riitä meille yrittäjille. Se on hyvä alku, mutta tarvitsemme teitä asiakkaita – enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin.

Maailmanlaajuinen pandemia on terveyskriisi, mutta se on myös sosiaalinen kriisi. Virus jää ehkä elämään, mutta pandemia ei lopu pelkästään rajoitusten poistumiseen. Se loppuu, kun me niin päätämme. Meillä en tarkoita pelkästään yrittäjiä, vaan ihan kaikkia. Pihtiputaan mummoista lappilaisiin poronomistajiin ja helsinkiläisiin skeittareihin.

Päätös pandemian loppumisesta ei ole viesti kavereiden WhatsApp-ryhmään. Se on päätös alkaa elämään normaalisti.

Päätös palata kauppoihin, ravintoloihin ja karaokebaareihin – keikoille, urheilutapahtumiin ja elokuvateattereihin. Päätös palata kuluttamaan ilman pelkoa ja sosiaalista painetta koronaviruksesta.

Pois neljän seinän sisältä ja internetin ihmeellisestä maailmasta. Takaisin ihmiskontaktiin, kivijalkakauppojen asiantuntevan asiakaspalvelun, elämysten ja jaetun ilon pariin.

Päätös kuluttaa vastuullisesti, kotimaisia yrityksiä tukien. Meille yrittäjille paluu normaaliin ei tapahdu ilman asiakkaita. Ilman teitä emme kykene kehittämään liiketoimintaa, luomaan uusia työpaikkoja, luomaan hyvinvointia – ja Ponke’sin tapauksessa palvelemaan suomalaista skeittikulttuuria.

On aika avata latu!

 

Keke Ponke´s